Kierrätysmateriaalit jalkinetuotannossa

 

Suomessa ollaan tietoisia siitä, että olisi hyvä säästää luonnonvaroja säästämällä energiaa sekä kierrättää sekä kotitalouksissa että teollisuudessa syntynyt jäte, sillä näin maapallo pelastetaan.

Miksi maapallo sitten pitäisi pelastaa? Yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmiskunta yksinkertaisesti kuluttaa enemmän, kuin mitä maapallo pystyy tuottamaan.

Ekologinen jalanjälki

Ekologisella jalanjäljellä tarkoitetaan sitä pinta-alaa, joka vaaditaan ihmisten vuoden aikana käyttämien resurssien ja niistä syntyneiden saasteiden, jätteiden, jälleenkäsittelyn ja sijoittamis- ja kierrätyskustannusten tuottamiseen. Mitä enemmän ihmiset kuluttavat esimerkiksi polttoaineita ja tavaroita, sitä suurempi on ekologinen jalanjälki ja sitä suuremmassa pulassa planeettamme on.

Ihmisen toiminta ei tällä hetkellä ole enää ekologisesti kestävää, sillä kulutuksella on ylitetty maapallon kantokyky. Suomella on paljon luonnonvaroja, joten maana Suomi ei ole niin huonossa jamassa, mutta koko maapallon perspektiivissä suomalaiset kuluttavat kolme kertaa enemmän kuin mitä maapallo todellisuudessa kestää.

Mikä avuksi?

Mikä siis neuvoksi, jottei meiltä mene maapallo alta? Vastaus on yksinkertainen, pitää yksinkertaisesti kuluttaa vähemmän. Ja jos pelkkä rakkaus tähän Maa-planeettaamme ei riitä motivaatioksi, niin ehkä sitä riittää kasvattamaan se yksinkertainen fakta, että mitä vähemmän kulutat, sitä enemmän säästät rahaa.

Yksi hyvä tapa säästää luontoa on kierrättää. Suomessa kierrättäminen on tehty helpoksi, sillä käytössä on täällä hetkellä 7 erilaista jäteastiaa: biojäte, keräyspaperi, ruskea pahvi, lasi, metalli, kuivajäte sekä ongelmajätteet.

Jätemateriaalien erilaiset hajoamisajat

Orgaaninen jäte, kuten esimerkiksi banaanin kuoret, hajoaa muutamassa päivässä, kun taas muovi ei biohajoa lainkaan. Se vain pilkkoutuu aina vain pienemmiksi kappaleiksi, jotka usein päätyvät mereen ja aiheuttavat siellä tuhoa. Näitä pienen pieniä muovihiukkasia kutsutaan myös nimellä merenneidon kyyneleet. Siksi on tärkeä kierrättää esimerkiksi muovipullot tai mikä vielä parempaa, vähentää niiden käyttämistä.

Kenkäteollisuus ja kierrätysmateriaalit

Kenkäteollisuus tekee paljon planeetan säästämiseksi, esimerkiksi Converse ottaa vastaan käytettyjä tennareita, jotka sitten saavat uuden elämän tenniskenttinä ja leikkikenttinä.

Muovipulloissa käytettävää PET-muovia voidaan myös kierrättää jalkineisiin, siitä valmistetaan muun muassa hyvin kestävää vuorikangasta ja pohjallismateriaalia. Myös kierrätetty luonnonkumi saa uuden elämän kenkien ulkopohjina.

Erilaiset kierrätysmateriaalit inspiroivat myös suutareita, jotka ompelevat itse kenkiä. Materiaalien kirjo on valtava ja mikä parasta, jokaisella tilkulla on oma tarinansa.

Kierrätysmateriaalien käyttö ja tuotteen kierrätettävyys ovat nykymaailmassa asioita, joita tietoinen kuluttaja osaa vaatia. Keski-Euroopassa ollaan tässä asiassa edelläkävijöitä, mutta suomalaiset eivät ole kaukana perässä.